2017 Kausi ”pulukassa”

2017 Finaali  8.4.2017

Uusi naisten reittiennätys on syntynyt.  Pudasjärven Urheilijoita edustava Iida Haataja kirjautti Naisten reittiennätyksen lukemiin 31:32, parannusta Marja Virpin ennätyksen 56 s.   Iida on kuuluisaa kovaa Haatajan  urheilusukua Rovaniemeltä.

Mieten Yleisessä Tiiron Heikin voittoputki katkesi, vaikka teki oman BB:n 29:20.  Matti Eskelinen kuittasi sarjan kauden kärkiajalla 29:09.

Myös toinen kova tulos tehtiin M60 sarjassa tai kuten he itse kutsuvat pojat 60 sarjassa. ”Maantiejuoksija” Jukka Kauppila ONMKY:stä piti päivän kovinta vauhtia ajalla 0:28:55.  Siinä olis jo kauden kärki Holapan Jounikin joutunut jo tiukille.  Omia ennätyksiä juostiin paljon.

Finaalissa keli oli keväisen lämmin ja aurinkoinen. Paikoittain tien varjopaikoilla oli lumensulamisen johdosta yöllä jäätynyttä vettä / polannetta, mutta suurin osa reitistä oli sulaa ja erinomaista juosta.

Kokonaiskilpailussa oli 7 osakilpailua ja pistelaskukaavan mukaan eniten pisteitä kerännyt voitti.   Kokonaiskisan tulokset ovat omalla pisteet sivullaan.

Aseman8 jatkunee syksyllä. Toimikunta kokoontuu kesän korvilla ja päättää jatkosta ja uudistuksista.   Kesälle alustavasti on jo päätetty järjestää maastojuoksut Virpiniemessä ( 1 krt/kk, keskiviikkoisin ).  Heti kun päivämäärät ovat selvillä kerrotaan lisää.

Kisan kuvasatoa