2. Osakilpailu, kausi 2016

DSC07493Toinen osakilpailu juostiin syksyisessä säässä, liukkaudesta ei ollut vielä tietoakaan.  Sää oli lähes kuiva, mutta tuulinen.  Reittiennätyksiä ei tällä kertaa tehty, mutta miesten kauden kärkitulos kuitenkin parani. Sitä piti hallussaan ja pitää edellen M35 sarjassa juokseva Jouni Holappa nyt ajalla 26:10. Miesten pääsarjassa juokseva Limingan Niittomiesten Juha-Matti Heinonen antoi alkumatkasta kiriapua, mutta Jounin kyyti oli kuitenkin vielä ns. ”kylmää”.  Naisissa ylivoimaiselle Maria Virpille vastus löytyy ikämiehistä, naisten ennätys ja kauden kärki on Marian hallussa ensimmäisestä osakilpailusta. Osanottajamäärissä päästiin jo yli kahdenkymmenen.  Eniten juoksijoita oli tällä kertaa ”pojat” 50 sarjassa, jossa kovinta vauhtia piti Hannu Laurila Kemistä.

DSC07618
Tapahtuman uusi ”mehupönttö” koeponnistettiin mm. Arto Hiltulan toimesta, ”hyvää oli”.

Aseman8 jää nyt joulutauolle ja juoksut jatkuvat lauantaina 16.01.2016. Pakkasraja -15 astetta.

Iissä on testijuoksut joulukuussakin.

Lisää kuvia tapahtumasta kuvapankista(saa käyttää omissa blogeissaan).

Kausi 2016 avattu – Uusi naisten reittiennätys

Ilma oli suorastaan hieno ellei fantastinen avata kausi.  Naiset nousivat tuloksellisesti päärooliin uuden reittiennätyksen siivittämänä.  Ex-hiihtäjä vähäksi aikaa Kuopioon lainattu Maria Virpi (os. Harju) kävi näyttämässä menemisen mallia.  Uusi naisten ennätys on nyt 32:28.  Marja kertoi että tämä juokseminen on paljon helpompaa kun suksien kanssa pelaaminen. Aika ja talvi näyttää vaihtuuko laji kuitenkaan epäiltiin toppatakki osastolla, niin liukkaasti suksikin on liikkunut. Kuopiossa Marialla on liikunnanopettajan virka, josta hän on nyt äitiyslomalla ja asustelee kotipaikkakunnallaan Haukiputaalla.  Marja kertoi ettei panis pahitteekseen, jos töitä löytyisi loman aikan näiltä seuduilta.

Onko Aseman8 tulossa naisvaltainen tapahtuma, sillä kohta jo puolet on naisia.   Niin tai näin hyviä seka kisapareja yli sarjarajojen löytyi toisiaan kirittämään ja siitä vuolaasti kiiteltiin kanssakilpailijoita maalissa, olipa rehti ja hyvä meininki suorastaan urheilujuhlan tuntua.

Miehissä kovinta vauhtia pitää edelleen nyt M35 sarjassa juokseva Jouni Holappa Hiipijöistä.   Miesten kauden kärkitulos kirjataan nyt 00:26:19.

Järjestelypuolellakin oli niin jännää että lämpimät mehut unohtu peräkonttiin termareihin(ensi kerralla on sitten tupla mehut) ja kamera asetukset oli aluksi syysterässä –> alkupään kuvat vähän suttusia.    Järjestäjien ottamat kuvat löytyvät omasta valikostaankin tai tästä linkistä, jos haluatta kuvan itselle laittakaa viestiä niin lähetämme alkuperäisen täydessä koossa.

Uuden numerot saivat kiitosta, samalla numerolla juostaan koko kausi.  Heikki Tiiro oli ensimmäinen ilmoittautuja ja sai näin halutuunsa koko kaudeksi numeron 1.

Sivusto avattu ja sitä kehitetään parasta-aikaa

Aseman8:n oma web-sivu on julkaistu.  Kaikille ei tule sanomalehtiä ja kaikki ei ole Facebookissa tms.  Suurinpiirtein kaikki pääsevät jo käyttämään internettiä  –> Sivusto päätettiin avata tiedottamisen parantamiseksi.  Sivulle alkaa tulee tavaraa kauden edistyessä.  Tässä taskilistaa:

  • Tapahtumainfo
    • Ohjeet
    • Kartta
  • Tapahtumakalenteri
  • Tulokset
    • 2016
    • Aikasemmat
    • Reittiennätykset
  • Pistelaskusysteemi