2. Tapahtuma kaudella 2018

Paikan vaihto urheilukentälle oli monien mieleen.  Siirtyykö paikka jatkossakin tähän, oli yleinen kysymys?  Lähdössä  yhteisesti päätettiin että katsotaan paraneeko ajat tältä paikalta juostuna ja jos paranee niin siirretään.

Toisessa tapahtumassa kovinta vauhtia piti M60 sarjan Jukka Kauppila kirjaten kauden kärkiajaksi 30.21,6.  Kärkiletka hajosi vasta viimeisellä kilometrilla.  Toisena maaliin tuli Miesten yleisen 1. Heikki Tiiro ajalla 30.27,5 kuitaten edellisen kerran voittajan Sami Välimaan pitkällä loppukirillä.  Yleisen sarjan miesten väliin kiilasi päivän kolmanneksi nopein M35-sarjan Kyösti Kujala ajalla 30.35,5.

…. pistetilanne ja  lisää juttua tuloillaan…

Kuvat löytyvät kuvat välilehdeltä ja myös linkistä

2. Tapahtuman – kuvat

Ennakko:

Aseman8 – siirtyy ainakin tilapäisesti Urheilukentän tiloihin.  Kuvassa uusi paikka.  Koululaisilla on samaan aikaan itsenäisyyspäivä juhlat ja vanha paikka toimii klo 9 alkaen parkkipaikkana juhlioille.   Ilmoittautuminen siis Urheilukentän huoltorakennuksessä toisessa päässä urheilukentää kuin lähtö oli aijemmin.

Uudessa paikassa käytössä myös pukeutumis- ja pesutilan, joiden laatua emme ole päässeet vielä todentaa.  Kyllä siellä ainakin vaatteet vaihtaa.

Myös lähtö ja maali siirtyvät sinne!  Tarvittaessa Uimhallikin on käytössä.

Lähtöluettelo

5. kausi alkaa talvisissa merkeissä 18.11.2017

Päivää ennen starttia olosuhteet ovat talviset. Räntää sataa ja tiet ovat kauttaaltaan ohuen lumikerroksen peitossa. Ilmatieteenlaitos lupaa yön yli kestävää kuivempaa kevyttä lumisadetta –> ”suottaa olla narskuva keli”.

Kujeet ovat entiset, klo 10:00 aukeaa ilmoittautuminen Jatulin alassa ja startti klo 11:00.  Jatulissa ilmoittautuminen sulkeutuu klo 10:55 –> vielä on 5min aikaa hakea RFID-ajanotto tagi lähtöpaikalta.  Tägin voi noutaa aikaisemminkin, heti ilmoittutumisen jälkeen.

Lähtöluettelo

Aseman8:n 5. kausi alkaa 18.11.

Nyt aikataulu alkaa olee 96% tod. näköisyydellä selvä.  Aseman8:lla on tänä kautena 6-tapahtumaa.   Kuuntelimme toiveita ja pyrimme järjestämään tapahtuman niin, ettei  ole päälekkäisyyksiä mm. Iin testijuoksun, RDS juoksujen kanssa sekä muiden tapahtumien kanssa.   Tästä syystä esim. syyskuun tapahtuma jäi pois päälekkäisyyksien vuoksi.

Aseman8:n  5.  kausi alkaa lokakuun 18 päivä.

Tapahtumaluettelo (nuijan kopautusta vaille valmis):

  1. Tapahtuma 18.11. 2017
  2. Tapahtuma 2.12.2017 ( RDS 9.12 ja Ii 16.12?)
  3. Tapahtuma 20.1.2017 (RDS 13.1 ja Ii 27.1)
  4. Tapahtuma 17.2.2017
  5. Tapahtuma 17.3.2017
  6. Finaali – xx.4.2017

Toukokuussa jatkuu Virpan5

Virpan5 – 14.6. Tulokset

 

7-juoksijaa kirjoitti historiaa Virpan5  ensimmäisessä osakilpailussa (keksitään heille joitain kivaa).  Miesten reittiennätyksen kirjasi itselleen Harri Yrittiaho ajalla 20.30. Naisten ennätys on nyt Tanja Ylisirniöllä 23.56.  Juoksijoiden GPS-laitteilla mitattuna reitti on aika tasan 5km, yhdellä jopa metrilleen.

Ensi kerralle on nuorten ”mailille” tulossa paljon porukkaa ”testijuoksuun”.  Testiin tulee myös GPS seuranta ”virtuaali” väliajoilla niin monelle kuin laitteita riittää.

Miehet
Nro Etunimi Sukunimi Seura Aika
1 Harri Yrttiaho Hiipijät 0:20:30
2 Tuomas Kauppila   0:21:36
3 Pertti Haapamäki OTC 0:22:30
4 Jukka Palokangas Oulu 0:22:52
5 Vesa Savolainen HaHe 0:23:47
         
Naiset
Nro Etunimi Sukunimi Seura Aika
1 Tanja Ylisirniö HaHe 0:23:56
2 Tarja Huru HaHe 0:27:03

Virpan Vitonen (Virpan5), 14.6.

Lupaamamme kesäjuoksu tapahtuma Virpan5 alkaa ke 14.6.  klo 18:00.  Keskuksena toimii Virpiniemen Ylämaja (Hiihtostadion).

Sarjat, matkat ja osanottomaksut ensimmäisenä kautena ovat:

  • Miehet 5km,  7€
  • Naiset 5km, 7€
  • Nuoret alle 16v maastomaili (n. 1.6km),  ilmaiseksi

Reitti myötäilee vanhaa kilpavitosta.  Suurimpia mäkiä on loivennettu oikaisemalla sopivasti.  Reitti on nyt merkattu ja reittikarttakin on tulossa.

Tapahtumia on 1kk kuukausi yhteensä 4kpl

  • 14. kesäkuuta
  • 12. heinäkuuta
  • 16. elokuuta
  • 13. syyskuuta

Illin vitonen alkaa 9.6. ja ovat joka perjantai.  10. Virpiniemen maastomarathon on  7. lokakuuta.  Aseman8 jatkuu  syyskuussa.

 

 

 

2017 Kausi ”pulukassa”

2017 Finaali  8.4.2017

Uusi naisten reittiennätys on syntynyt.  Pudasjärven Urheilijoita edustava Iida Haataja kirjautti Naisten reittiennätyksen lukemiin 31:32, parannusta Marja Virpin ennätyksen 56 s.   Iida on kuuluisaa kovaa Haatajan  urheilusukua Rovaniemeltä.

Mieten Yleisessä Tiiron Heikin voittoputki katkesi, vaikka teki oman BB:n 29:20.  Matti Eskelinen kuittasi sarjan kauden kärkiajalla 29:09.

Myös toinen kova tulos tehtiin M60 sarjassa tai kuten he itse kutsuvat pojat 60 sarjassa. ”Maantiejuoksija” Jukka Kauppila ONMKY:stä piti päivän kovinta vauhtia ajalla 0:28:55.  Siinä olis jo kauden kärki Holapan Jounikin joutunut jo tiukille.  Omia ennätyksiä juostiin paljon.

Finaalissa keli oli keväisen lämmin ja aurinkoinen. Paikoittain tien varjopaikoilla oli lumensulamisen johdosta yöllä jäätynyttä vettä / polannetta, mutta suurin osa reitistä oli sulaa ja erinomaista juosta.

Kokonaiskilpailussa oli 7 osakilpailua ja pistelaskukaavan mukaan eniten pisteitä kerännyt voitti.   Kokonaiskisan tulokset ovat omalla pisteet sivullaan.

Aseman8 jatkunee syksyllä. Toimikunta kokoontuu kesän korvilla ja päättää jatkosta ja uudistuksista.   Kesälle alustavasti on jo päätetty järjestää maastojuoksut Virpiniemessä ( 1 krt/kk, keskiviikkoisin ).  Heti kun päivämäärät ovat selvillä kerrotaan lisää.

Kisan kuvasatoa

6. Osakilpailu 18.3.2017

6-osakilpailu keräsi 23 keliä pelkäämätöntä juoksijaa lähtöviivalle.  Tällä kaudella on käynyt A8:lla jo 53 eri osanottajaa.  Jospa kaikki saatasi finaaleihin 8.4.2017.

Viikon vesi, räntä ja lumisateet jäädyttivät tiet jokseenkin vaihteleviksi.  Päivän kuuma puheenaihe olikin lenkkarit vai nastarit, suosittelimme nastareita.  Kelistä huolimatta Vesivek:in myyntitykki Jouni Holappa Hiipijöistä tykitti 4s. kovempaa kuin edellisellä kerralla.  Kauden kärkiaika SB on nyt 27:32.  ”Pikkaisen painoi eilisen 10 * 1000m vedot Ouluhallissa” Holappa tuumaili.  Kunto on kovassa kulmakertoimessa kevään koitoksia kohti!

Miesten yleisen osakilpailu ja nyt myös jo kokonaiskilpailun voittaja Heikki Tiiro kaipaili kovaa kilpakumppania Kyösti Kujalaa kirittämään menoa.  Ilman kiritystäkin voittoaika jäi ainoastaan 6s. edellisen kerran ajasta.  Keli ja kiritys kertoimet huomioon ottaen Heikki on mennyt eteenpäin.  Odotamme 29 minuutin alitusta finaaleissa, kun vain tiet sulavat!

Puhtaalla suoralla 6-voittoa ja 600 pistettä ei vielä kuitata kokonaiskilpailua.  M50-sarjaa dominoineen  Hannu Laurilan ja Iin Pekka Kuokkasen ero on vajaa 25-pistettä.  Finaalissa Pekan on voitettava Hannu n. 10 minuutilla, joka on käytännössä liikaa ilman Hannun poissa oloa.

Viiden suoran ovat saaneet ja kokonaiskisan voiton kuittaavat N45 Mari Sipola, N55 Kariina Kauppinen ja M70  Kauko Meriläinen.  

Kokonaiskilpailussa varmistui jo 13 sarjavoittoa.  Voittajat ja muiden sarjojen tilanteet löytyvät omalta välilehdeltään pisteet  .

Edellä mainittujen lisäksi kokonaiskisan voiton ovat varmistaneet  naiset yleisessä  Lotta Savola(voi tulla vielä tasapeli), N35 – Heli Vierto-Suorsa, M40 – Arto Hiltula,  M45 – Jukka Palokangas, M55 – Taisto Puurunen, M60 Esko Takalo, M65 Pekka Kuivalainen ja kuntosarjan Päivi Sundelin.

 

6- Osakilpailun tulokset

Kuvat tapahtumasta

 

Aseman8 – 2. Osakilpailu, kausi 2017

Keli oli kaunis aurinkoinen talvisää.  Pakkasta keskimäärin vain 10 astetta ja tuulta ei nimeksikkään. Suosittelimme ”nastarenkaita”, mutta pito oli loistava myös ”kitkoilla”.  Selvästi hyvä juoksupäivä, vaikka arveltiin pakkasen vähän hidastaneen tahtia.

Lähtöviivalle ilmeistyi ennätykselliset 27 juoksijaa, mukaan saatiin myös reittiennätyksen haltija Jouni Holoppa.  Jouni selätti pahimmat selkävaivat, mutta joutuu vielä ajelee ns. puolikaasulla.  SB eli kauden kärkiaika kirjataan nyt Jounille ajalla 29.46, joka on useamman minuutin reittiennätyksestä em. syistä johtuen.  Jouni juoksee sarjassa M35 (vai pääseekö jo M40 sarjaan)?

Yleiset miehet kuittasi Kyösti Kujala ajalla 30.20.  Ensimmäisen osakilpailun voittaja Heikki Tiiro oli toinen ajalla 30.31. Heikillä on tulossa hyvä kausi kun verrataan vuoden takaisia aikoja.   Suunnistaja taustainen Juho Hiltunen pääsee vielä nuorempiinkin sarjoihin, mutta ilmoittautui rohkeasti  haastamaan yleisen sarjan konkareita.  Juhon PB kirjataan ajalla 34.32.

Naisten sarjaa saatiin sekä uusi iloinen juoksija että kauden kärkiaika SB.  Lotta Savola kävi viime kesän Englannissa treenaamassa/kisailemassa ja nyt kirjautti naisten kauden kärkiajan 35.49.  Vielä keväällä puoliso Mikko Kiuttu oli parempi, mutta nyt tuli takkiin toista minuuttia.  Odotettavissa tiukkoja kisoja ”tiskivuoroista”, eikö se ole niin että parempi ei tiskaa.

Suurin sarja oli M50, jota dominoi Alatornion Hannu Laurila.  Hannu mahtui taas kärki kolmikkoon ollen kolmanneksi nopein.  Pojat 60 sarjaa on hallinnut viime kevään jälkeen Esko Takalo.  Maalissa ihmeteltiin, jotta löytyyköhän jotain käärmekeittoa tai ”huulirasvaa”, jonka avulla Esko vielä taltutetaan.

Ikänaisiinkin saatiin jo kisanmakua sarjoihin N50 ja N55, joissa hurjinta vauhtia piti Kaarina Kauppinen ajalla 37.22.  Olipa iloinen ja kaunis päivä.

Joulukuun 3. jatketaan A8-merkeissä.

Kuvat tapahtumasta

 

Tulosten linkki

2. Osakilpailu 12.11.2016